Ovisilmä

Haluan nähdä heidät jälleen.
He tulevat aina tasan kello neljä.
Toisella on vihreä huivi.
Toisella kaunis sormus.
Minä kuulen askelet portaikossa.
Lasken kahvikupin pöydälle.
Siirrän kasvot lähemmäs ovisilmää.
Heillä on käsissään kangaskassit.
Ovi sulkeutuu.
Minä otan kupin takaisin käteen.
Istun sohvalle ja maistelen aromeja kielelläni.
Hymyilen ja avaan television.

Kuukauden päästä näen muuttolaatikoita.
Kello lyö viisi yli neljä.
Kukaan ei ole tullut.
Otan kahvikupin käteen.
Menen tiskialtaan luo.
Kahvi on kitkerää.
Menköön viemäriin.
Menen nukkumaan.
Sää on harmaa.
Linnut eksyvät sumussa.

Ajattelen.Pelkään.Ahdistun.Syön.Juon.Hengitän.Itken.Nauran.Valvon.Nukun.Valitan.Kiitän.Haukottelen.Hermoilen.Luen.Kirjoitan.Hyräilen.Säikyn.Kuuntelen.
Minäelän.

Mullehan pitäis antaa joku maailman aktiivisimman bloggarin titteli kohta eikö vain? Avasin tämän tyhjän tekstikentän (nyt ei enää tyhjä), koska haluan kirjoittaa. En vain tiedä, että mitä.
Runoja en ole kirjoitellut pitkääään aikaan, ehkä inspiraatio on oikeasti eksynyt matkallaan hyvin pahasti. Päässä soi Minne katosi päivät.
Mulla on aikaa ja periaatteessa tekemistä, mutta ei oikein siltikään tee mieli tehdä mitään. Ehkä yritän väsäillä jonkun runon nyt hetkessä tähän.

Hiljaisuus ei katso minua.
Se ei halua tuntea kasvojani.
Myös rauha pakoilee.
Se menee aina sängyn alle piiloon.
Pelko jäljittää minut vaikka lumen alta.
Hiipii mieleen yölläkin.
Aivan kuten ahdistuskin.
Milloin kaikki kääntyy ylösalaisin?

Miten pitäisin itseni hereillä ja miksi poika ei tekstaa?

Kala.

Miksi juuri minä en saanut kehoa, jossa ei näy ruokien rasvat? Miksi juuri minun pitää olla se, joka vertailee itseään päivittäin muihin ja potee melkein jokainen päivä huonoa omaatuntoa kropastaan.

Tiedän, pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena kun on ja niin edelleen. Mutta tuntuu, että junnaan paikallani. Tuntuu, etten koskaan voi olla tyytyväinen kroppaani.

Netti on täynnä otsikoita, joissa kerrotaan "kurvikkaista" julkkiksista ja kun heidän kuviaan katsoo, ei oikein ymmärrä missä ne kurvit mukamas on. Yritä siinä sitten parantaa omaa itsetuntoa. Tämä on inhottava maailma. Inhottavan ulkonäkökeskeinen.

Haaveilun aika.

Mä haluaisin muistuttaa ulkönäöltä tätä tyttöä.

http://weheartit.com/entry/21834501


Haluaisin asua täällä.

http://weheartit.com/entry/21809742


Haluan löytää söpön pojan

http://weheartit.com/entry/21828852


joka tykkää kävellä öisin ulkona.

Siellä se olis mun henkivartija. <3

Tai ei sen tarvii välttämättä olla mikään kiiltokuvapoju, kunhan se on ihana.
Turvallinen ja lempeä.

Osa 2

Seuraavana aamuna mutsi tuli käymään. Olin saanut siivottua kämpän edes jonkinlaiseen kuntoon ja hajukin oli poissa. Mä olin kuitenkin varmaan koko kerrostalon säälittävin otus. Silmät turvoksissa, aamutakki päällä ja rööki huulessa avasin mutsille oven.

-Herrajumala, mitä sulle on tapahtunu? Ja sisällä ei sais kyllä varmaan polttaa.

-Mä oon just menossa parvekkeelle. Kahvi on loppu, mutta teetä on kai jossain.

Parvekkeella hytistessä tiesin, ettei tämä tapaaminen voi loppua hyvin. Olin jo valmiiksi niin raivoissani, eikä mutsi todellakaan hillinnyt sitä raivoa. Sen mielestä mun pitäisi olla yliopistossa, niinkuin kaikki muutkin lapset.

-Onkos se Sami töissä?

-Joo. Kai. Tai siis joo on.

-Se vaikutti hyvin reippaalta mieheltä sillon viimeks. Miten se on sut tohon kuntoon laskenu? Eihän täältä jääkaapista ees löydy mitään syötäväks kelpaavaa. Varmaan aika kauan joudut sitä töistä oottamaan ja sitten jos se samalla tuo ruokaa. Entäs jos mä kävisin tuossa lähellä kaupassa? Mitä sä tarviisit? Maitoo, kahvia, leipää. Mitä ruokaa sä oot aatellu tehä? Yks Laura sano töissä, että se oli tehny semmosta kana...

-Röökiä. Mä tarviin röökiä. Ja kahvia. Kaljaa sä tuskin ostat.

-Miks sä oot tommonen?

-Ai mimmonen?

-Keskenkasvune kakara, joka ei koskaan kasva aikuiseks.

-Miks sä tulit käymään, jos mä oon niin hirvee?

-Mä otan sitä kanaa. Mitä merkkiä sä poltat?

Seuraavat kaksi tuntia meni melkein samalla kaavalla kuin aiemminkin. Sain kuulla jumalattoman saarnan elämäni tuhoamisesta ja, että kaikki sukulaiset häpeää minua. Thanks mum.